perjantai 9. helmikuuta 2018

Mun lookista osa 2

Vähän juttua mun hiuksista, meikistä ja koruista.

Täällä kerroin kuinka mä varasin mun hääkampauksen ja -meikin facebookin kautta. Voisin nyt kertoa teille siitä enemän.
Jenni on pienyrityksen omistaja ja hän tarjosi mulle palveluitaan facebookin kautta. Tein kyselyn "etsitään ja tarjotaan työtä Tampere"-ryhmässä ja Jenni vastasi sitten siihen mainostamalla itseään. Selailin hänen facebookiaan ja viestittelimme yksityisviesteillä.

Mä haluaisin jonkinmoisen letti+nuttura -kampauksen, mutta en ole ihan varma riittääkö mun hiukset sitä varten. Tyyliin tämmöisen
 Ei välttämättä ihan noin löysänä, mutta kuitenkin tähän tyliin.
 Tänään mun hiukset on näin pitkät. Suurinpiirtein hartioille asti. Mun hiukset on liukkaat ja sähköiset, enkä ole ainakaan itse opetellut tekemään itselleni mitään kampauksia.
Lähetin Jennille näitä kuvia ja hän sanoi, että onnistuu! Mun hiusten pituudella ei tule saamaan mitenkään kovin suurta nurrutaa, mutta se ei mua haittaa. Kunhan hiukset olisivat kiinni koko päivän ja pysyisivät näin pois mun tieltä. Yleensä en koskaan pidä hiuksia arkena auki, mun hiukset ovat niin sähköiset, että ne valahtavat nopeasti kasvoille, enkä yhtään tykkää että ne ovat mun tiellä.

Jenni tekee myös meikkauksia ja hän tekee mulle sitten hääpäivänä aika luonnollisen näköisen kevyen meikin. Mulla tulee olemaan silmälasit päässä hääpäivänä, joten ehdotin Jennille että mun silmiä saa meikata vähän enemän. Niin ainakin meikkaan itse koska silmälasit peittää meikkiä ihan vähän.
Tässä mun perus goottimeikki.
En siis halua tätä hääpäivänäni, mutta näytin vain, että mun silmälasit kivasti kehystää mun kasvoja. Tykkään pitää laseja vaikka olisi paljonkin meikkiä. Ja silmälasit on mulla koko ajan päässä, enkä ole koskaan käyttänyt piilolinssejä, joten en aio hankkia sellaisia vain häitä varten. Mä rakastan mun laseja! Ne tulee siis oleen mulla myös hääpäivänä.

Mun hääpuku on erikoinen, mutta toisaalta mukavan yksinkertainen, joten ajattelin että haluan jotkin yksinkertaiset korutkin.
Ajattelin heti helmiä. 
Mulla ei ole omia helmiä enkä haluaisi ainakaan vielä ostaa semmoisia joten
soitin äidilleni ja kysyin onko hänellä helmiä. Äiti sanoi että onhan hänellä monetkin ja saan tottakai lainata niitä hääpäivänäni jos haluan. Tällaiset:
Korvakorut ovat aidot helmet, mutta koru on makean veden helmet, eli pikkuisen epätasaiset. Mun mielestä makean veden helmet ovat just aivan ihania sen takia kun ne on epätasaisia, mulle on tärkeää etteivät ne ole aivan täydellisiä, ihan niinkuin en minäkään ole. 
Siksi haluan juuri nämä helmet. Äiti säilyttää niitä mulle vielä jonkun aikaa ennenkö pääsen käymään hänen luomaan ja nappaamaan korut mukaani.

En ajatellut laittaa mitään käsikoruja, mutta harkitsen asiaa vielä. Ehkä helmirannekorut olisi tosi nätit. En tiedä, koska en omista semmoisia. Täytyy miettiä vielä. 
Kiva miettiä ja pohdiskella miltä tulen itse näyttämään hääpäivänäni!
Uskon että tulen näyttämään todella ihanalta, mutta juuri itseltäni! Se on just hyvä!

Onko sulla jo mietittynä kaikki asusteet? Oliko vaikea valita kampaus ja korut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti